torstai 1. joulukuuta 2011

Joulukalenteri, 1. päivä

Tervetuloa Tasajaon ensimmäisen joulukalenterin pariin! Luvassa on tietoa tuottajamaidemme jouluperinteistä, tuottajistamme ja heiltä tulevista tuotteista sekä muista jouluisista jutuista. Pidemmittä puheitta ensimmäisen luukun pariin!


maanantai 28. marraskuuta 2011

Tasajaon tukikeikka nr.3

Tasajaon kolmas tukikeikka on aivan nurkan takana, 3.12.2011 Telakalla. Ilta alkaa yhdeksältä ja päättyy viimeistään aamukolmelta, kun Telakka sulkee ovensa. Ennen ja jälkeen keikkojen yleisöä viihdyttää DJ Gatto Cosmico.
Liput ovat 6 euroa, ikäraja 18 vuotta.

Tuttuun tapaan tuotot menevät maailmankauppa Tasajaon hyväksi eli voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen avuksi.

Illan aloittaa Linka kello kymmenen ja pääesiintyjänä toimii Tax. Taxissa häärää Tasajaon ensimmäisistä tukibileistä tutut Jaakko & Jay vahvistettuna bassotaiteilijalla ja bändi soittaa melodista punkrokkia. 

lauantai 3. syyskuuta 2011

Tasajaolle saapunut kotimaista ja Reilua kosmetiikkaa

Tasiksen tilausryhmä sai kesällä kokeiltavakseen Ole hyvä -yrityksen kesäkuun alussa lanseeraamia Mama-kosmetiikkatuotteita ja olimme kokeiltuamme yhtä mieltä siitä, että näitä haluamme Tasiksenkin valikoimiin. Tällä hetkellä Mama-sarjassa on saatavilla vartalovoide, käsivoide ja kuorintavoide, joista kaksi viimeksi mainittua on nyt elokuun lopussa saapunut Tasajaolle.

Ole hyvä-pesuaineet ovat varmasti jo monille ekoilijoille tuttuja, mutta olemme kieltämättä enemmän kuin innoissamme voiteista ja kuorinta-aineesta, joissa on käytetty reilun kaupan mangoa, kahvia, raakaruokosokeria ja oliiviöljyä.
Ole hyvä-yrityksen viestinnästä vastaava Elli Unger kertoo, että ajatus Mama-kosmetiikkasarjasta syntyi siitä, kun Ole Hyvä -perustuotteissa käytetään niin kutsuttuja eksoottisia raaka-aineita: ”Pohdimme, että tuote olisi entistä eettisempi, jos raaka-aineet olisivat vielä reiluja. Niin läksimme selvittämään, mitä kaikkea on saatavilla reiluna. Otimme yhteyttä Reilun Kaupan Edistämisyhdistykseen ja saimme kehitettyä ensimmäisen suomalaisen reilun kaupan kriteereitä noudattavan kosmetiikkasarjan.”